Yksi koulu teki poikkeuksen 11.12.2017

Vuoden toinen “kouluviikko” tehtiin marraskuussa. Kaikki koulut joissa vierailimme olivat meille uusia. Tiimissämme olivat jälleen Jukka, Merja ja Mikael Sastamalasta ja minä ja Harri Tampereelta. Ohjelmana oli nukketeatteri tuhlaajapojasta, syntituoli-draama, lauluja, lyhyitä puheita ja kertomus siitä miksi Suomen lipussa oleva risti on niin merkittävä meille suomalaisille. On luontevaa kertoa Jeesuksen työn merkityksestä maamme lipun kautta koska olemme suomalaisia vierailijoita kouluissa. Lähes kaikissa kouluissa meidät otettiin erittäin hyvin vastaan ja opettajat olivat tyytyväisiä. Mutta yksi koulu teki poikkeuksen. Olimme tuskin päässeet kunnolla alkuun ohjelmassamme kun se keskeytettiin ja opettaja lähetti lapset pois. Syyksi hän sanoi etteivät he tienneet ohjelmamme olevan kristillinen. Tämä oli ensimmäinen kerta jo yli sadan tehdyn kouluvierailun jälkeen. Se muistutti meitä siitä etteivät avoimet ovet kouluihin ole itsestään selvä asia. Saimme kuitenkin olla muistuttamassa jälleen noin 600 lasta ja opettajaa maailman tärkeimmästä asiasta. Kiitos siitä Herralle!
Juha
Ajankohtaista
SUURI JEESUS
27.3. klo 18
Mika Särkkä
Praise More
Tampereen
Helluntaiseurakunta
-----------
SUURI JEESUS
24.4. klo 18
Kyösti Nyman
Jarkko & Maiju
Tampereen
Helluntaiseurakunta
----------
SUURI JEESUS
PÄIVÄ
Helatorstai 29.5
klo 13 Hengen virta.
Juha Kotisaari
klo 17 Suuri Jeesus
Arto Boa
Tampereen
Helluntaiseurakunta
Tulevia lähetysmatkoja
21.-23.3. Viro, Narva
12.4. Viro, Lasnamäki
3.5. Viro, Lasnamäki
7.6. Viro, Lasnamäki